Miten voi olla mahdollista, että vahinkoja syntyy kuin sieniä
sateella, mutta ne jotka haluaisivat lasta useamman vuoden ja olisivat useinkin
100-kertaa kykeneväisempiä vanhempia, eivät sitä lasta edes vahingossa saa?
Tämä viha ei ota laantuakseen. Pelkään näitä tunteitani,
tätä suurta, ylitsevuotavaa vihaa, joka minussa eilen syntyi.
Harvemmin käyn naamakirjassa, kuten aiemmin siitä kerroinkin
jo. Jostain kumman syystä avasin tietokoneellani eilen taas naamakirjan, mutten
edes itse asiassa katsonut sitä. Tein töitä, pyörin muilla nettisivuilla ja
naamakirja oli auki yhdellä välilehdellä. Ei ollut tarkoituksena edes sinne
mennä, mutta kun suljin pikkuhiljaa kaikki muut välilehdet, pomppasi tietenkin
tuo viimeinen sivu auki koneelleni.
Ultraäänikuva.
Serkkuni ultraäänikuva kommentein Siellä se masuasukki
kasvaa. Serkkuni, joka on nuoruudessaan käyttänyt huumeita, pyörinyt mitä hämärimmissä
porukoissa, polttanut tupakkaa koko elinikänsä, saanut kaksi aiempaa lastaan
linnakundille, on naimisissa milloin kenenkin miehen kanssa ja eroaa kuukauden
sisällä häistä. MITÄ HELVETTIÄ?
Kalevi ei ollut kotona, joten soitin paniikin vallassa
äidilleni, tiesikö hän asiasta. Tiesi, mutta olisi halunnut kertoa minulle
kasvotusten. Oli kuullut tämän aiemmin. Lapsi oli vahinkolapsi, jota ei alun perin
ollut tarkoitus pitää. VAHINKOLAPSI!
Miten niin vastuuttomalle ihmiselle voi sattumalta,
vahingossa tulla lapsi? Lapsi jota ei edes aluksi haluttu?
Isäni oli myös ollut asiasta vihainen ja pettynyt. Tuntui
hyvältä, että joku pystyi jakamaan sen tunteen. Kielletyn tunteen, jota ei
monien mielestä saisi tuntea.
Mitä ihmettä me olemme tehneet väärin elämässä, ettei niitä
lapsia edes parhaalla mahdollisella ajoituksella tule? Miten toiset voivat
tulla raskaaksi vaan katsoessaan vastakkaista sukupuolta? Miksi toiset ovat
niin ajattelemattomia, että tulevat raskaaksi vahingossa!
Tällaista ei vaan pysty ymmärtämään.
Pelkään kamalasti, että serkkuni soittaa minulle, niin kuin
hänen tapanaan on. Tapa on hyvin uuvuttava, valehtelematta hän ei ole koskaan
kysynyt minun kuulumisiaan, vaan kertoo kaiken omasta elämästään. Itsekäs
paska.
En pysty puhumaan hänelle, enkä ainakaan kohtaamaan. Pelkään
jo tilannetta kun tavataan. Mitä ihmettä sitä toiselle sanoo? Onnea lapsesta,
jota et oikeasti edes halunnut?
Miten tästä vihan tunteesta pääsee eroon?
Tuttu tunne. Samoja tunteita olen välillä käynyt läpi ja luulen, ettei siitä vihan tunteesta pääse ihan helpolla eroon. Siinä menee oma aikansa kun se helpottuu. Tsempit ja halaukset! :) <3
VastaaPoistaNiin, samalla kuin perheonnen soisi kenelle hyvänsä, joka sitä aidosti tahtoo, tuntuu tilanne jollain lailla kohtuuttomalta. Oma ajatukseni on kuitenkin myös, että äitiys ja vanhemmuus varmasti mullistavat monen maailman ja joillekin sellaisillekin, jotka eivät ole lasta edes halunneet, voi näin käydä. Silloin se on tietenkin heille iloista ja onnellista.
VastaaPoistaMutta tosiaan, jotenkin se vaan tuntuu niin väärältä. Että miksei lasta saisikin ne, jotka sitä niin sydämensä pohjasta toivovat, joille elämä ilman lasta tuntuu välillä merkityksettömältä! Pistää monesti vihaksi ja nämä ovat niitä ajatuksia, joiden parissa olen vuodattanut katkeria kyyneleitä.
Voimia sinulle!
(Ei tietoa miten vihan tunteesta pääsee eroon...)
Tässä nyt itse pähkäillyt ja pyöritellyt ajatuksia, nyt myös Kalevin kanssa. Annan itselleni anteeksi nää ajatukset ja oon tullu myös siihen tulokseen että jos en hyväksy näitä tunteita (tai siis sitä että saa kokea kaikenlaisia tunteita) niin sitten tositilanteessa en välttämättä pystyisi pitämään itseäni kurissa. On hyvä tiedostaa ne omat ajatukset ja miettiä miksi niitä tuntee..näin pystyy löytämään myös ne toisenlaiset näkökannat.
VastaaPoistaOlen tänään pohtinut myös sitä millaiselta serkustani tuo tilanne tuntuu, miten vaikeaa hänen elämänsä on ollut ja mitä onnea minulla on mitä hänellä ei ole koskaan ollut. En siis kilpailumielessä vaan muistutuksena itselleni kuinka onnekas olen loppupeleissä. Olen myös käynyt läpi millaisia keskustelut hänen kanssaan voisivat olla ja miltä loppupeleissä minusta tuntuisi jos sanoisin nuo kaikki asiat hänelle jotka tänne blogiin ulostin.
Kiitos että työ olette siellä ruutujen toisella puolella ottamassa vastaan tätä kamalaa valitusta ja vihaa..kaikkia ihmeellisiä tunteita mitä tää lapsettomuus tuo tullessaan! Ootte äärimmäisen tärkeitä vaikken teitä todellisuudessa tunnekaan. Nyt voin sanoa, että oon kyllä tyytyväinen että tämän blogin aloitin.
Kun minun 7 vuotta nuorempi serkkuni tuli raskaaksi niin sisuskalut vääntyivät, enkä tiennyt olisinko oksentanut vai p****ntanut. Pelästyin tunteitani. Tuntui aivan järkyttävältä. Ei ollut minulta pois, mutta tunsin suunnatonta vääryyttä. Meillä oli juuri alkamassa ensimmäinen hedelmöityshoito. En tiedä oliko lapsi toivottu, mutta isä häipyi välittömästi eikä ole tavannut lastaan joka täyttää pian 4.
VastaaPoistaNää on niin ihmeellisiä tunteita mitä asiat tuovat tullessaan että ei oo ihme että hämmennytään ja pelästytään. Just Simpukka-lehdessä oli saksittua kohdassa psykologi ja psykoterapeutti Marja Saarenheimon kommentti tunteista "Ei tunteilleen mitään voi. On tärkeää tunnistaa ja hyväksyä hankalatkin tunteensa, esimerkiksi kateus ja kiukku. Tunteet menettävät voimansa, kun ne tunnistaa ja nimeää."
PoistaUskon että ne tunteet on enemmän kuin tavallisia lapsettomien keskuudessa, ei sitä olisi ennen uskonut kuin sen on itse kokenut. Viha, katkeruus, kateus. Vaikea niitä tunteita on itsessä hyväksyä mutta kun niille ei tosiaan mitään voi. En inä ainakaan ole voinut iloita muille syntyvistä vauvoista, edes niistä toivotuista ja "hyville vanhemmille" syntyvistä. Yksi kaveri sai vauvan samana päivänä kuin minä keskenmenon ja hävettää tunnustaa mutta en ole vieläkään voinut onnitella..
VastaaPoistaMitä sinulle kuuluu?
VastaaPoistaMitä sinulle kuuluu ja kuinka voit ?
VastaaPoistaToivottavasti kevätaurinko lämmittää ja positiivisia asioita tulee vastaan.
Minä ainakin tunnen kaikki nuo vihantunteet, katkeruuden ja sen ihan kaiken alleenpeittävän epäreiluuden tunteen.
Ja minä olen sitä mieltä myös, että ne on ihan oikeutettuja.
Eri asia on tietysti se miten niitä käsittelee ja miten niitä käyttää. Ei ole reilua purkaa niitä "viattomiin sivullisiin" vaan antaa tunteiden tulla ja lopulta jossain vaiheessa ehkä mennä.
Tsemppiä ja ihania kevätpäiviä <3
Todella tuttuja tunteita sinulla on! Ja luonnollisia.
VastaaPoistaJa niihin on oikeus, mutta tietysti pidemmän päälle ne myrkyttää mielen, jos niistä ei pääse eroon.
Mitä sinulle kuuluu?
Mitä teille kuuluu?
VastaaPoista