Raivotautisen tunteita

Törmäsin tänään naamakirjassa kirjoitukseen "Meistä tuli perhe poikamme syntymän johdosta."

Otin Kaleville kuvankaappauksen ja ympyröin punaisella sanan perhe ja lisäsin huutomerkkejä. Kyllä taas tuntui niin pahalta. Emmekö me ole muka perhe? Jos emme koskaan tule saamaan lapsia niin emmekö ole ikinä perhe? Mitä me sitten olemme?

Ahdistaa itseänikin, että miltei kaikki taas tällä hetkellä tuntuu olevan vastakkainasettelua. Reagoin kaikkeen samalla voimalla enkä salli kenenkään kirjoittavan tai sanovan mitään, joka rikkoisi minun ajatusmaailmaani. Onneksi osaan pitää suuni supussa ja puran näitä raivotautisen tunteita vain Kaleviin tai tänne blogiin.

Helpottaakohan tämä koskaan? Tuntuu, että tunteet hyppivät tällä hetkellä surusta suunnattomaan raivoon ja siitä taas pettymykseen ja ahdistukseen. Yritän vain luottaa siihen, että ennen joulua saan taas tämän vaiheen loppuun ja sitten seesteistä kestäisi ainakin kuukauden päivät.

No ehdinpähän vanheta taas roimasti, kun otsa kurtussa tämän kuukauden vedän. Nytkin melkein, melkein naurattaa, kun kirjoitan tätä tekstiä nenä nyrpeänä ja katse tuimana. Vertaistuki olisi niin tervetullutta! Kumpa olisi joku, joka samastuisi kaikkeen tähän paskaan (noh, en kellekään lapsettomuutta toivo...asioiden jakaminen vain helpottaisi).

Facebook

Tiedätte varmaan sen tunteen, kun sinne facebookkiin pärähtää niitä vauvailmoituksia. Niille joilla on jo yksi tai enempi aiemmin. Kuinka vihainen olo tulee, vaikkei se niiden vika olekaan ettei sinulla ole sitä ilmoitusta siellä myös.

En pystynyt painamaan tykkää-nappia. Odotan jokusen päivän. En siellä niin useasti käykään niin ettei kukaan sitä varmasti edes huomaa, toivon minä.

Kuinka epäreilua!

(Meinasin kaatua -blogin kirjoittaja tiivistää tunteet niiiiiin hyvin.)