Nyt se on sitten luotu.
Vieläkin ajatukset kirraa ehkä hiukan vastaan. Miksi perustin?
Onko tämä vain oma päiväkirja vaiko lohtu muille? Vaiko itselleni? Jaksankohan kirjoittaa tänne ensimmäisen kerran jälkeen?
Ehkä ajatukset alkaa olla siinä pisteessä, että niitä on vain pakko purkaa jonnekin. Saada pois itseltä, eikä aina vain purkaa tuohon toiseen puoliskoon.
Kuka siis täällä huutelee? Kutsutaan minua vaikka Bertaksi ja tuota toista Kaleviksi. Kolmenkympin toisella puolella kohta molemmat. Meiltä löytyy jo se farmariauto, omakotitalo, koira ja kissat. Unelmaelämä. Ilman sitä unelmaa.
Jo ensimmäisessä yökyläilyssä Kalevin luona puhuttiin perheen perustamisesta. Muuta suurta unelmaa ei kummallakaan ollut elämälle. Se oli täysin selvää. Aina puhuttiin lapsista ja sitten kun aika koittaa. Oletus oli, että olemme kaveriporukastamme ensimmäisiä. Niin myös muut olettivat ja osa olettaa vieläkin. Oli itsestäänselvyys että niitä lapsia tehdään ja saadaan. Liian itsestäänselvyys.
Kun lopulta oltiin vakituisesti saman katon alla, jännityksellä jätettiin ehkäisy pois. Oli niin jännää. Laskettiin ja mietittiin kuinka se vauva alkaa nyt juuri kehittymään siellä kohdussa. Laskettiin päiviä laskettuun aikaan, silloin olisi sopivasti kesäloma, silloin olisi sopivasti sitä ja tätä. Nostettiin jalat kattoon ja tehtiin raskaustestejä. Kuviteltiin, molemmat, raskausoireita.
Sitten tuli aika, jolloin vauvahaave unohtui ja elämän täytti suru. Uuvuin ja masennuin. Elämä meni yrittäessä päästä suosta ylös. Ajatus vauvasta siihen elämäntilanteeseen ei ollut pääosassa. Minun kehoni ei olisi valmis raskauteen, näin ajateltiin. Eikä ajatuksemmekaan. Stressin vuoksi ei raskauduttu.
Tätä toistettiin kevääseen 2014 saakka, kaksi vuotta ehkäisyn jättämisestä. Sitten alkoi sadella vauvauutisia. Mielessä rupesi pyörimään, miksi meille ei? Epätieto lisääntyi kesän 2014 aikana, jolloin lopulta Kalevi päätti soittaa perheneuvolaan ja kysyä miten asiassa toimitaan.
Ensimmäinen käynti jännitti, vieläkin ajatuksena että masennukseni on viivästyttänyt vauvan tuloa. Pientä itkua tihrustettiin vastaanotolla ja meihin luotiin uskoa onnistumisesta. Tutkimuksiakin määrättiin, varmuuden vuoksi. Suurin osa pareista kuitenkin saa lapsen jopa jo ennen hoitoja.
Kunnes koitti se maanantaipäivä. Siemennesteanalyysin tulokset olivat postista tulleet. Kalevi halusi itse avata kuoren enne kuin minä näen tulokset. "Näytteen laatu: täydellinen" Ja siihen se täydellisyys sitten loppuikin. Aika pysähtyi. Luimme useampaan kertaan tulokset. Siis eihän tilanne voinut olla mahdollista. Mitä tulos oligoastenoteratozoospermia tarkoitti? Google auki ja lähdekritiikki roskiin.
Jälkeenpäin totesimme, että voikun olisi hiukan kauemmin ollut avaamatta tuota kuorta. Olisi vielä hetki saatu elää tietämättä, hetki vielä ennen elämän muuttumista.
Tuo aika kirjekuoren avaamisen ja seuraavan lääkärikäynnin välillä oli epätoivon ja epätietoisuuden myllertämistä. Mikä olisi todellisuus? Tarkoittiko tulos sitä, ettei lapsia tulisi koskaan?
Perheneuvolan lääkärikäyntiin pistettiin koko keho ja mieli likoon. Sovittiin töistä vapaat, nyt meille ennustettaisiin tulevaisuus. Kuinka naiivia. Käynti sai aikaan turhautumisen, lääkäri ei sanonut juuta ei jaata. Kysyi samat kysymykset kuin aikaisemmin hoitaja oli kysynyt. Teki samat tutkimukset kuin aikaisemmin hoitaja oli tehnyt. Sivuutti Kalevin miltei kokonaan. Suututti niin paljon. Odotus jatkuisi vielä.
Seuraavalle lääkäriajalle varauduttiin "Varmaankin samat jutut tehdään ja tutkitaan, ei toivota liikoja". Kalevi mietti jo sanat valmiiksi, jos mitään uutta ei tapahtuisi. Aikoisi tällä kertaa antaa palautetta. Tunteilla leikkimistä.
Lääkärikäynti oli napakka, tehokas, rehellinen. "Ihmeitä tapahtuu, mutta teidän kanssanne ei jäädä odottelemaan niitä." Oli huojentavaa, että joku oli rehellinen. Yhtäaikaa olo tuntui helpottuneelta mutta myös surulliselta. Lasta ei perinteisin keinoin saataisi. Ei koskaan. Lapsemme ei tulisi olemaan se rakkauden hedelmä vaan lääketieteen saavutus.
Jo ensimmäisessä yökyläilyssä Kalevin luona puhuttiin perheen perustamisesta. Muuta suurta unelmaa ei kummallakaan ollut elämälle. Se oli täysin selvää. Aina puhuttiin lapsista ja sitten kun aika koittaa. Oletus oli, että olemme kaveriporukastamme ensimmäisiä. Niin myös muut olettivat ja osa olettaa vieläkin. Oli itsestäänselvyys että niitä lapsia tehdään ja saadaan. Liian itsestäänselvyys.
Kun lopulta oltiin vakituisesti saman katon alla, jännityksellä jätettiin ehkäisy pois. Oli niin jännää. Laskettiin ja mietittiin kuinka se vauva alkaa nyt juuri kehittymään siellä kohdussa. Laskettiin päiviä laskettuun aikaan, silloin olisi sopivasti kesäloma, silloin olisi sopivasti sitä ja tätä. Nostettiin jalat kattoon ja tehtiin raskaustestejä. Kuviteltiin, molemmat, raskausoireita.
Sitten tuli aika, jolloin vauvahaave unohtui ja elämän täytti suru. Uuvuin ja masennuin. Elämä meni yrittäessä päästä suosta ylös. Ajatus vauvasta siihen elämäntilanteeseen ei ollut pääosassa. Minun kehoni ei olisi valmis raskauteen, näin ajateltiin. Eikä ajatuksemmekaan. Stressin vuoksi ei raskauduttu.
Tätä toistettiin kevääseen 2014 saakka, kaksi vuotta ehkäisyn jättämisestä. Sitten alkoi sadella vauvauutisia. Mielessä rupesi pyörimään, miksi meille ei? Epätieto lisääntyi kesän 2014 aikana, jolloin lopulta Kalevi päätti soittaa perheneuvolaan ja kysyä miten asiassa toimitaan.
Ensimmäinen käynti jännitti, vieläkin ajatuksena että masennukseni on viivästyttänyt vauvan tuloa. Pientä itkua tihrustettiin vastaanotolla ja meihin luotiin uskoa onnistumisesta. Tutkimuksiakin määrättiin, varmuuden vuoksi. Suurin osa pareista kuitenkin saa lapsen jopa jo ennen hoitoja.
Kunnes koitti se maanantaipäivä. Siemennesteanalyysin tulokset olivat postista tulleet. Kalevi halusi itse avata kuoren enne kuin minä näen tulokset. "Näytteen laatu: täydellinen" Ja siihen se täydellisyys sitten loppuikin. Aika pysähtyi. Luimme useampaan kertaan tulokset. Siis eihän tilanne voinut olla mahdollista. Mitä tulos oligoastenoteratozoospermia tarkoitti? Google auki ja lähdekritiikki roskiin.
Jälkeenpäin totesimme, että voikun olisi hiukan kauemmin ollut avaamatta tuota kuorta. Olisi vielä hetki saatu elää tietämättä, hetki vielä ennen elämän muuttumista.
Tuo aika kirjekuoren avaamisen ja seuraavan lääkärikäynnin välillä oli epätoivon ja epätietoisuuden myllertämistä. Mikä olisi todellisuus? Tarkoittiko tulos sitä, ettei lapsia tulisi koskaan?
Perheneuvolan lääkärikäyntiin pistettiin koko keho ja mieli likoon. Sovittiin töistä vapaat, nyt meille ennustettaisiin tulevaisuus. Kuinka naiivia. Käynti sai aikaan turhautumisen, lääkäri ei sanonut juuta ei jaata. Kysyi samat kysymykset kuin aikaisemmin hoitaja oli kysynyt. Teki samat tutkimukset kuin aikaisemmin hoitaja oli tehnyt. Sivuutti Kalevin miltei kokonaan. Suututti niin paljon. Odotus jatkuisi vielä.
Seuraavalle lääkäriajalle varauduttiin "Varmaankin samat jutut tehdään ja tutkitaan, ei toivota liikoja". Kalevi mietti jo sanat valmiiksi, jos mitään uutta ei tapahtuisi. Aikoisi tällä kertaa antaa palautetta. Tunteilla leikkimistä.
Lääkärikäynti oli napakka, tehokas, rehellinen. "Ihmeitä tapahtuu, mutta teidän kanssanne ei jäädä odottelemaan niitä." Oli huojentavaa, että joku oli rehellinen. Yhtäaikaa olo tuntui helpottuneelta mutta myös surulliselta. Lasta ei perinteisin keinoin saataisi. Ei koskaan. Lapsemme ei tulisi olemaan se rakkauden hedelmä vaan lääketieteen saavutus.
Kun sattuu niin, että joku kirjoittaa ajatuksista, jotka ovat itsellekin ajankohtaisia niin aina siitä saa muutkin jotain. Itse aloitin tammikuussa kirjoittamaan sillä tarvitsin jonkun "oksennuspaikan" ja mikäs olisikaan osuvampi foorumi kuin internet. No, koska aihe on jollain lailla ajankohtainen muutamallekin hyvälle ystävälleni niin pidin ihan tärkeänä, että jonnekin saa ihan luvan kanssa itkeä ja vuodattaa.
VastaaPoistaKiitos siis kun kirjoitat ja jaat tarinaanne muidenkin kanssa!
Sama täällä, tänne saa ne inhottavatkin ajatukset laittaa! Kiva kun jätit kommentin <3
PoistaMiten ihanaa, koskettavaa ja surullista törmätä toiseen pariin jolla ob samanlaiset ajatukset ja tilanne kuin itselläkin!
VastaaPoistaKiva kun jätit kommentin, on lohduttavaa tietää ettei olla täällä yksin!
PoistaHei,
VastaaPoistaMinä löysin juuri blogiisi ja luin tämän ensimmäisen postauksen.
Jään seuraamaan taivaltanne ja toivon teille kaikkea hyvää!
Hei Lyyli, kiva kun kirjoitit tänne, en osaa kertoa kuinka tärkeää tämä vertaistuki on. Lämpö oikein kulki lävitseni, kiitos siitä!
PoistaHei,
VastaaPoistakyllä teidän tuleva lapsenne on teidän rakkautenne hedelmä, vaikka hänet olisikin tehty makuhuoneen sijasta laboratoriossa :)
Kuulun itse niihin pareihin, joilla ihmeitä tapahtuu. Ensimmäinen lapsemme on luomusti alkunsa saanut vuoden yrittämisen jälkeen. Toista yrittäessämme ja tutkimusten jälkeen tuli tieto, että icsi on ainoa keino meille, siittiöitä ei ole tarpeeksi edes ivf:ään. Lääkäri oli ihmeissään, että miten meillä yksi lapsi edes on. No tehtiin hoito ja luomu ihmeelle syntyi pikkuveli.
Toki jokainen meistä kokee asiat eri tavalla ja kaikkia mahdollisia tunteita nämä asiat herättävät. Sen voin kuitenkin sanoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, ettei sillä oikeasti ole mitään merkitystä, kuinka se lapsi on alkunsa saanut, teidän rakkaudesta hän on kuitenkin syntynyt :)
Onnea matkaan ja aurinkoista kevättä!
Hei Anonyymi,
PoistaEn siis ajattele, etteikö lapsi olisi rakkaudesta saanut alkunsa, millä tahansa tavoin hän tänne maailmaan tulisikaan. Lähinnä tuon lauseen kuului olla karrikoidusti ilmaistu..muttei kai ajanut tehtäväänsä. Blogin tarkoitus on kuitenkin olla se tunteiden purkupaikka ja välillä nuo tunteet ovat hyvinkin ristiriitaisia.
Toivottavasti joku päivä käy sellainen onni että tähän perheeseen lapsi saadaan. Hyvä kuulla että ihmeitä tapahtuu :) Niin kai se pitäisi uskoakin.
Hei! Lueskelin blogiasi ja ajattelin kirjoittaa tuosta tutkimuksiin ja hoitoihin pääsemisestä. Itseäni suututti suunnattomasti se että asiaa ei otettu vakavasti. Tkssa lähete labraan, jossa ottivat hormoonikokeet samana päivänä, koska lääkäri ei ymmärtää että pitää ottaa kk kierron mukaan. Sitten ei tapahtunut puoleen vuoteen mitää koska tulokset normaalit. Soitto tk: seen jossa lääkäri ei suostunut kirjoittamaan lähetettä tutkimuksiin ilman uutta ajanvarausta. Noh, kysyin että voinko saada lähetteen yksityiseltä, johon hän tyytyväisenä vastasi että tottakai. Kävin yksityisellä, jossa kaikki ok eli ei herunut lähetettä. Soitto tk: seen jossa uusi ja kolmas lääkäri sanoi että pitää tulla näytille ja keskustella verikokeista sekä tehdä gyn. Tutkimus ilman ultraa vaikka juuri olin gyneltä tullut. Hermostuin ja sanoin etten kyllä odota enää ja sain pian ajan keskusteluun. Uudet verikokeet ja sain puhuttua että ei kopeloisi enää kun tiedän että kaikki kunnossa. Tämän jälkeen piti oikeasti kiertää vielä kunnallisen gynen kautta jotta lähetteen saisi naistentautien polille. No, jostain syystä lähete tuli suoraan polille kolmen kuukauden päähän, ja minulla meni jo hermo..niin menimme ja teimme ekan icsin yksityisellä tutkimuksineen. Ei ihme että kunnallinen terveydenhuolto tökkii, kun pitää neljä lääkäriä työllistää, soittoineen ja labroineen ennen kun mitään tapahtuu.
VastaaPoista