Miksi pitää suuttua?

Sehän sitten kärjistyi. Minun riidakseni. Sanon minun, koska yksinhän minä riitelin ja raivosin. Kalevi katsoi silmät pyöreänä, hiukan hymyillen vieressä. Tuli sitten jossain vaiheessa halaamaan itkevää Berttaa.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, on vaikeaa välillä ymmärtää toista. Jos kyse olisi minusta, raivoaisin maailmalle, syyttäisin jotakin, itkisin murhetta, huutaisin. Mutta ei Kalevi.

Viime viikko meni itkiessä oikeastaan jokaisena päivänä. Johtuiko sitten väsymyksestä vai siitä, että asiaa ei oltu taas noin urakalla puitu pitkään aikaan ja paineet kasautuivat. Perjantaina sitten raivosin, raivosin sitä, että miksi et itke? Miksi et ole vihainen? Miksi et huuda maailmalle? Miksi et huuda minulle? Miksi et suutu minulle kun vaadin sinulta? Mitä sinä tunnet?

Liikaa, aivan liikaa vaatimuksia. Osaksi olin vihainen itselleni, etten antanut Kalevin olla sellainen kuin on ja tuntea kuin tuntee.

Meillä on jo useasti käyty riitoja siitä, milloin asioista keskustellaan. Itse kun etsin kaiken mahdollisen tiedon ja esimerkiksi haluan kertoa mitä missäkin vaiheessa tapahtuu ja tehdään hoidoissa. En kykene siihen, etten ajattelisi asiaa ja puhuisi niistä. Sillä ajattelen kuitenkin. Kalevi taas on "kahden viikon Kalevi". Sulattelee ajatuksia, harvemmin aloittaa keskusteluita lapsettomuudesta. Mielummin olisi puhumatta asiasta, jotta ei tulisi sitä pahaa mieltä. Koen että häntä ahdistaa minun ylitsevuotava tiedonjano ja jauhaminen kaikesta.

Ihmiset kun käsittelevät asioita niin eri tavalla. Ja minun pitäisi antaa Kalevin tavalle enemmän tilaa.

Onneksi kuitenkin vierellä on ihminen joka tuntee sinut. Jonka kanssa voi käydä sen riidan. Riidan, jota todellisuudessa käy yksin, toisen kainalossa. En valitsisi tämän tuskan läpikäymiseen ketään muita kuin Kalevin.

Puhuttiin viime viikonloppuna myös siitä, miksi ihmiset eroavat lapsettomuuskriisin jälkeen. Tuntui meistä kummastakin todella kaukaiselta ajatukselta. Ajatella sitä, että olet käynyt elämäsi merkittävimmän kriisin jonkun kanssa, etkä halua enää olla hänen kanssaan. Kuka sen jälkeen ymmärtää sinun tuskasi? Miksi edes halusit olla toisen kanssa jos et halua olla hänen olkapäänsä ja joka ei halunnut olla sinun?

Missään vaiheessa Kalevi ei ole ajatellut, että syyttäisin häntä. Enkä ole koskaan syyttänyt. Käsi sydämellä. Pidän lapsettomuutta meidän yhteisenä ongelmana, haasteena. Ongelma tai vika ovat minusta kauheita sanoja, kuvaavat sitä että olisimme vääränlaisia.

Lapsettomuus on meidän yhteinen kulkumme. Yhdessä eteenpäin...vaikka miten kliseiseltä kuulostaakin.

Öitä ja hyvää alkavaa viikkoa!