Työskentelen biologian opettajana ja aiheet käsittelet paljon ihmistä ja lisääntymisbiologiaa. Olen viime syksyn ajan miettinyt jo milloin aiheet alkavat käymään niin rankoiksi, etten vain siihen enää pysty. On yllättävän rankkaa käsitellä hedelmöitystä kun samaan aikaan mietit ettei se omalla kohdalla onnistu. Vielä rankempaa on vastata rauhallisesti pilke silmäkulmassa nuorten välillä hölmöihin ja ajattelemattomiin kysymyksiin hedelmöityksestä. Toisaalta nautin valtavasti opetuksesta ja olen pyrkinyt myös ajattelmaan asiaa niin, että pystyn tuomaan nyt myös sen hedelmöityksen ongelmallisuuden nuorten ymmärrykseen mukaan. Olettaisin kuitenkin että joku heistä kokee itse tai tulee tulevaisuudessa tuntemaan sellaisen henkilön tai pariskunnan joka käy läpi lapsettomuutta.
Välillä koen myös tietämykseni biologiasta lisäävän ahdistusta ja myös ärsyttävän Kalevia. Kun taaskin itseäni ärsyttää Kalevin tietämättömyys minun mielestäni perusbiologialta vaikuttavista asioista.
Ylipäätään tämä viikko on tuntunut äärimmäisen rankalta. Syytän osaltaan uniongelmiani, mitä väsyneempi olen, sitä itkuisempi ja surullisempi olen. Helpotusta ei antanut tieto siitä, että lääkärimme on helmikuun puoleenväliin asti lomalla, joten asiamme odottaa sinne saakka. Ja kuitenkin kyseessä on jo sovitun lähetteen lähettäminen eteenpäin. Nyt jonopaikkamme IVF/ICSI:iin odottaa kaksi-kolme lisäkuukautta.
Lueskelin tänään töiden jälkeen blogeja ja kommentoin tulevista hoidoista jotain Kaleville. Oletin, että hän kuunteli vain toisella korvalla, mutta jossain vaiheessa hän sanoi:
"Miksi elämä ei vaan voinut olla helpompaa. Miksi sie et vaan voinu tulla raskaaksi ja nytten meillä ois jo vuoden ikäinen lapsi."
Itse työskentelen kokkina päiväkodissa ja kyllä siinä tulee myös niitä hetkiä kun tulee mietittyä, milloin sitä itse saisi tuollaisen pikkuisen lapsen. Omassa perheessä veljeni kärsi lapsettomuudesta puolisonsa kanssa (ongelma oli naisessa, jokin periytyvä sairaus) ja heillä vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen tärppäsi inseminaatiolla (luulisin) ja lapsi syntyisi tulevana kesänä. :)
VastaaPoistaItselläni on myös välillä helpompia ja rankempia viikkoja, mutta nyt on taas se huono kausi menossa kun ei siirtoon meinaa päästä millään.
Meillä mies on ollut ihmeen positiivinen, vaikka kyllä hänestäkin huomaa välillä sen harmituksen. Hän jopa haluaa lukea tuon kirjan "ei kenenkään äiti", että vähän ymmärtää lapsettomuutta.
Kiitos Laura kun jaksoit vastata miun kysymykseeni, vaikeaa on juuri kun jatko on niin hämärää eikä ole mitään mustaa valkoisella.
VastaaPoistaKalevi vauikuttaa kanssa paljon positiivisemmalta kun itse olen asian suhteen, ehkä tässä tulee juuri se naisten ja miesten ero näkyviin: itse olen varautumassa kaikkeen ja mietin monta hoitoa eteenpäin kun toinen menee päivän kerrallaan. Välillä tuntuu myös hyvin hankalalta ymmärtää toista kun ajattelutavat ovat niin erilaiset. Ja kun haluaisi ymmärtää.
On kieltämättä hankalaa tehdä siirtoa luonnolliseen kiertoon kun ei täyttä varmuutta, miten se kierto sitten menee. Lääkkeelliseen kiertoon olisi helpompi niin ei tarvitsisi miettiä tehdäänkö vai eikö tehdä siirtoa.
PoistaMe naiset kun tunnutaan olevan tälläisiä, jotka miettii asioita pitkällekkin ajalle ja miehet juuri menee päivä kerrallaan. Tulee juuri pohdittua asioita paljon ja jos ei siirtoon pääse niin, mitä sitten tekisi. :)